22. joulukuuta 2013

JOULU RAKENNUSTYÖMAALLA

Tänä vuonna joulu tarkoittaa päivää lattiavalujen ja ikkunatoimituksen välissä. Koko syksy ja varsinkin joulukuu on mennyt ohi sellaisella vauhdilla, ettei joulun tuloa ole ehtinyt edes huomata. Saatikka lähettää joulukortteja tai hankkia joululahjoja. Onneksi kaupat ovat huomenna vielä auki! 

Vaikka emme vietäkään joulua raksalla, on Se hyvin täysivaltaisena jäsenenä mukana perheemme joulunvietossa. Kaikkialle tunkevalla olemuksellaan Se kulkee mukana puheissa, ajatuksissa, kuulumisissa ja unissa. Koko syksyn ajan olemme käyneet tervehtimässä Sitä vähintään kerran päivässä, joululoma tuskin tekee tähän poikkeusta. Huomenna tarjotaan kuitenkin timpureille viimeiset työmaakahvit ennen joulua ja lähetetään heidät ansaitulle lomalle pienten joululahjojen kera.





Kuten totesin, on koko syksy mennyt todella nopeasti raksan etenemistä seuratessa. Viime viikko on kuitenkin ollut ihan oma lukunsa!

Maanantaina heräsin klo 6.18 siihen, että Ekovillan miehet soittivat lähtevänsä Mäntsälästä kohti raksaa. Piharakennus sai puhallusvillat kattoonsa jo ennen kuin olimme ehtineet aamukahvit juoda. Samana päivänä kävivät sähkäri ja putkari vetämässä putkia lattiaan valmiiksi ennen valuja. Tiistaina lattiat raudoitettiin ja lattialämmitysmies kävi asentamassa lattialämmitykset. 




Keskiviikkona joka nurkka olikin jo täynnä niin lämmitys-, vesi-, viemäri- kuin ilmavaihtoputkiakin - muun muassa tämä suunniteltu eteiskaapin paikka. Kenties kaapissa mahtuu säilömään muutaman sukkaparin!? 

Torstaina valettiin sekä ylä- että alakerran lattiat. Perjantain ja lauantain aikana seiniin ilmeistyi villat, höyrynsulkumuovit ja koolaukset. Jaksan uudelleen ja uudelleen ihmetellä sitä, miten kaksi miestä voi saada niin paljon niin nopeasti aikaan!




Huomenna laitetaan mm. sisäseinien materiaalit tilaukseen ja perjantaina pitäisi ikkunatoimituksen saapua tontille. Pitkää taukoa joulu ei siis työmaalle tuo. Timpurit palaavat hommiin maanantaina uuden vuoden alla ja vuoden vaihduttua asennetaan ikkunat. Mutta siihenhän on vielä pitkä aika!





Hyvää ja levollista joulua!

12. joulukuuta 2013

RAKSAKIIREITÄ JA SISUSTUSSUUNNITTELUA

Muutaman päivän tauon jälkeen asiat tapahtuvat jälleen vauhdilla. Peltiseppä on saanut asuinrakennuksen katon yli puolivälin, villaa on jo siellä täällä ja ensimmäinen erä puhallusvillaakin tulee huomenna. Toisaalta on syytäkin, että asiat etenevät kun joulukin on kuulemma kohta tulossa. Ensi viikolla pitäisi raksalla pyöriä vielä putkaria, sähkäriä, lattialämmön asentajaa ja loppuviikosta lattiavalujenkin tekijä. Ikkunoita päästään toivottavasti asentamaan joulun välipäivinä. 






















Kuvittelimme etukäteen, että tässä vaiheessa meillä on aikaa keskittyä sisäpuolen suunnitteluun ja kaikenlaisten päätösten tekemiseen. Kun eihän meitä tässä vaiheessa raksalla tarvita. Olimme väärässä. Olemme yrittäneet keskittyä keittiön suunnitteluun ja materiaalien valintaan. Ja portaiden suunnitteluun. Ja kylpyhuoneiden suunnitteluun. Ja väliovien valintaan. Keskittyminen on jäänyt kuitenkin aika heikoksi, kun joka päivälle on muodostunut uusi to do -lista puhallusvillojen tilailusta, raksaovien metsästämisestä, lämmittimien vuokraamisesta ja valuun asennettavien rasioiden valinnoista. Jotain ajatuksen puolikkaita olemme kuitenkin saaneet muodostettua...


Väliovet


Ellei budjetti liiaksi kiristy, on suunnitelmissa Avecin listattomat ovet






Seinät ja lattia


Seinät maalataan varmaan pääsääntöisesti valkoisiksi, ehkä vaalean harmaiksi. Poikkeuksena ulko-ovea vastapäätä oleva seinä, joka jää portaiden taustalle ja jatkuu yläkerran aulaan sekä keittiön pitkälle sivulle - se on tarkoitus käsitellä esim. tämän tyyppisellä betonipinnalla (designbetoni). Samanlaista pintaa on harkittu kylpyhuoneisiin.







Värimaailmaa hallitsee siis seinien valkoinen ja betonin harmaa sekä ikkunoiden mustat kehykset. Tätä "industrial-henkeä" on ajateltu pehmentää vaalealla koivuparketilla. Aivan ehdoton suosikkini on Karelian Saima-parketti.





Keittiön ja portaiden suunnittelu on nyt päällimmäisenä agendalla - niistä lisää myöhemmin!




4. joulukuuta 2013

RUNKOKATSELMUS

Tällä viikolla talo on saanut tuulensuojalevyt seiniin ja pressut ikkunoihin. Tänään pidetty runkokatselmuskin meni odotetusti hyvin, eikä huomautettavaa löydetty. 

Nyt kun seinät ovat ummessa, alkaa talo vihdoin näyttää talolta ja lopputulos muistuttaa suunnitelmia. Enää tarvitsee kuvitella levyn pintaan 170mm tippanokkapaneeli ja oikea väri. Päätykolmiosta saa vähän apua, koska paneelit tilattiin Siparilasta välimaalattuna, eli sävy on jo oikea. 




Suurimmat pinnat tulevat tummanruskeiksi, sävy Tikkurilan värikartasta 548X. Julkisivukuvissa näkyvät tehosteosat, eli "sisääntyönnetty" kulma kadun puolella ja pääty pihan puolella paneloidaan kapeammalla paneelilla ja sävytetään kuultovärillä 5070. Pellitykset sekä konesaumattu katto tulevat mustiksi, samoin kuin ikkunankehykset. Valtaosa ovista on lasiovia, kuultomaalatuilla mustilla (5089) puureunuksilla. 
































25. marraskuuta 2013

HARJANNOSTAJAISET




Yksi rakentamisen välietapeista saavutettiin tänään, kun kattotuolit nostettiin paikoilleen. Timpurit olivat askarrelleet päätykolmiot jo viime viikolla valmiiksi, joten nekin saatiin ylös samalla nosturireissulla. 

Sää oli mitä parhain, työ sujui joutuisasti ja pikkuhiljaa valmistuvaa taloa oli ilo ihailla!








Valmiit päätykolmiot saivat katon näyttämään valmiimmalta, kuin se itseasiassa onkaan. Päädystä näkyy myös talon tuleva panelointi. 












Saunarakennuksen kattoristikot timpurit nostelivat itse viime viikolla - ainakin joku osa raksasta on ollut säältä suojassa. Muutama tuulensuojalevykin on jo seinässä.












Yläkertakin alkaa hahmottumaan. Keskellä lattiaa (kipsilevyjen alla) kohoaa olohuoneen päälle tuleva parvi.



Kuvasta ennen kattoristikoita näkyy jo rakennusten väliin jäävän lasikuistin idea. Sisäänkäynti taloon on lasikuistin kautta, samoin kulku saunalle. Lämmitetyn kuistin kautta saunaan on mukava hiippailla talvipakkasillakin.








14. marraskuuta 2013

RUNGON PYSTYTYS - VIIKKO 2

Vaikka töiden aloittaminen viivästyi parilla päivällä, on jo toisella viikolla rungon pystytys edennyt valtavasti. Posi-palkit ovat jo paikallaan, tämän päivän jälkeen myös välipohjan vanerit. Talo alkaa vähitellen saada muotonsa ja "sisällä" on mahdollista hahmottaa seinien paikat. Myös Isompi ja Pienempi kävivät tänään ihmettelemässä tulevia omia huoneita.



Hetkellisesti on taas sellainen tunne, että homma olisi jotenkin hanskassa. Runkomateriaalit on saatu tontille ja melkein kaikki jo paikoilleen. Paneelit saapuvat ensi viikolla Siparilasta, villat tilataan viikolle 48. Yläkerran lattiavalut on tarkoitus tehdä samalla viikolla, peltiseppä aloittaa siitä seuraavalla. Hatrick-ikkunoiden toimitus on sovittu viikolle 51. LVI- ja sähköurakoitsijat on valittu, sopimukset on enää tekemättä. Sama juttu ikkuna-asentajan kanssa. Ja ensimmäinen reklamaatiokin on tehty. Runkomateriaalien mukana tulleet rimat olivat selvästi kastuneet jo paljon ennen kuluneen viikon sateita. Saimme uudet rimat tontille puhelua seuraavana päivänä ja vielä samalla kyydillä lisäksi tilattuja vanereita, lankkuja ja palkkikenkiä. 


Seuraavaksi pitäisi löytää muurari takalle, joka on tarkoitus intergoida olohuoneen seinään tähän tyyliin. Päättämättä on se, tulisiko takan olla kiertoilma vai ei. Onko parempi, että takka lämmittää saman tien ja kylmenee sitten, vai että se lämmittää hitaasti mutta pidempään? Maalämmön kanssa takalla lämmittämistä ei tarvitse miettiä samalla tavalla kuin edellisessä asunnossa, jossa yritettiin takan avulla pitää sähkölaskut kurissa. Mutta eipä siitä lämmöstä haittaakaan olisi.



6. marraskuuta 2013

NYT SE ALKAA!

Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen alkaa vihdoin olla tosi kyseessä! Runkotarvikkeet löysivät muutaman mutkan jälkeen tiensä tontille ja parin päivän kaatosateen jälkeen timpurit pääsivät aloittamaan työt. Päivän saldona alaohjauspuut. Jee! Tästä se alkaa!